©

Uusi-Seelanti - Extreme aktiviteettejä adrenaalisiepoille!

Kaikkien niiden ykköskohde, joilla se sisäinen adrenaliinien sieppojen  huutaa töttöröötä hieman lujempaa kuin muilla. Uusi-Seelanti tarjoaa vaativimmallekin extrememestarille sellaiset puitteet säväreille, että alta pois. Paikka on jo pitkään nauttinut vauhtilajeista kiinnostuneiden ykkösmestan tittelistä, eikä turhaan.
 

ACTION
MOBROG 

Harrastusmahdollisuudet ja puitteet on täysin omassa luokassaan maailmalla. Täältä löytyy kaikki mitä mitä kuvitella saattaa. On Benji-hyppyjä lukuisine variaatioinen, on ihmislinkoja, raketteja, vapaapudotusta, koskenlaskua, moottorikelkkasafareita, extremepyöräilyä, laskuvarjohyppyjä, sukellusta, surffausta (eri variaatioineen), moottoriurheilua (niin maalla ja merellä kuin maastossa ja vuorillakin), vauhtiveneilyä ja trekkeilyä kaikilla mausteilla. Lisäksi tarjolla on mitä mielikuvituksellisimpia vempaimia, joissa hurmiossa kiljuvaa matkailijaparkaa viskotaan ja kieputellaan maan ja taivaan välillä niin, että heikompia heikottaa jo valmiiksi. Ja tässä vain murto-osa. Yleinen nyrkkisääntö on, että jos täältä sitä ei löydy, sitä ei ole.

Harrastaminen on yleisesti ottaen suhteellisen kallista, mutta täällä rahalle saa tunnetusti vastinetta.
Helsinki-vantaan kentällä tärisevän extremekuninkaan ilme kertoo yksiselitteisesti sen, mitä reissusta on saatavisa. Lukaise vuoden halututut ilmaistuotteet että pääsee nopeasti vauhtiin

Täydellinen lomakohde vauhdin ja hurmoksen ystäville. Myös luontonsa puolesta Uusi-Seelanti on yksi maailman upeimmista kohteista.

PROTEA BANKS ETELÄ-AFRIKKA - Meren täydeltä syvyyksien saalistajia


 
HAIDEN PERÄSSÄ
Protea Banksia pidetään yleisesti maailman ehdottomaan parhaimmistoon kuuluvana hai-sukelluskohteena. 
  
LENNOT (Lento+hotelli-paketit)
TRIVAGO (Kapkaupungin hotellit)
CHIPZ ACTION CLASSIC  ICE POSIDO  MR GREEN

Protea Banks on uniikki riuttakokonaisuus, joka kulkee pitkin Kwa-Zulu Natal rannikkoa ja sijaitsee n. 8 km päässä Shelly Beachilta ja se ei välttämättä sovi ihan ensikertaa sukeltaville, ainakaan omatoimiseen harhailuun. Paikalla pätee yleensä 20 tehdyn sukelluksen nyrkkisääntö. Vedessä on myös kohtuu voimakkaita merivirtoja, joten kokemus on tarpeen. 

Protea Banksin riutat tarjoavat kuitenkin yhden kovimmista seikkailu-sukelluskokemuksista missään ja hai-friikit eivät yksinkertaisesti voi jättää tätä kohdetta väliin. Haihin liittyvistä kauhutarinoista ja legendoista päästyään, ihmiset ymmärsivät haiden olevan kaikkea muuta kuin rannoilta ihmisiä napsivia hammasrivistöjä ja paikan suosio ampaisi iskemällä kattoon. 

Joka vuosi yhä useampi ymmärtää paikan ainutlaatuisuuden ja kaivaa sukelluslasinsa kaapin pohjalta. Kädet kauhunsekaisesta innosta vispaten, porukka suuntaa nyt Etelä-Afrikkaan ja Protea Banksiin säväreitä saamaan. 

Järkytä kaverit jotka eivät varmasti uskalla suunnitella mitään vastaavaa. 

Kalasto on Protea Banksin ehdoton valtti. Kesäkuukausina Härkähait (Zambesit) saapuvat asuttamaan aluetta ja Vasarahait ilmestyvät järkyttyneen, mutta haltioituneen sukeltajan näköpiirin satojen haiden miehityksellä. Muutamat pääsevät näkemään jopa pahamaineisen Tiikerihain ja ajankohdasta riippuen sen Suuren Valkoisen. Lisäksi paikkaan ovat mieltyneet Ragged Tooth shark (en tiedä suomen kielen vastinetta) ja haiden lisäksi paikalla uiskentelee Barracudia, Snappereita ja esim. Delfiinejä, puhumattakaan lukuisista pienemmistä eväkkäistä. 

Valaista kiinnostuneille järjestetään valasristeilyitä.

Sukeltaminen suoritetaan Protea Banksissa, eli ilman häkkejä ja syöttejä. Paikalla on useita asiantuntevia sukellusoppaita ja kouluja, mutta Googlettaminen ja kyseleminen kannattaa aina.


GANSBAAI, Etelä-afrikka-Valkohaiden ruokailupaikka


Valkohaiden seuraan tosissaan hamuavat adrenaliinisheriffit matkaavat suorilta teiltä Gansbaai:hin, maailman Valkohai -pääkaupunkiin, jonka vesistöissä sijaitsee tunnettu Valkohaiden ruokailupaikka, Shark Alley (Fast Food Alley). Ja täällä kyllä käytetään niin syöttejä kuin häkkejäkin. Paikalla kävivät myös Jackasseista tutut Steve-O ja Chris Pontius kuvaamassa omaa showtaan, Wildboyz. Katso videot tästä.

Hintataso
Etelä-Afrikassa on suomalaiselle kukkarolle erittäin halpa.



Häkkisukellus Etelä-Afrikassa

COCOS ISLAND, COSTA RICA - Hai-sukeltelua paratiisissa

Itäisellä tyynellämerellä sijaitseva Cocos Island on maailman suurin täysin asuttamaton paratiisisaari. Se sijoittuu itäiselle tyynellemerelle ja kuuluu Costa Ricalle. 
Saarella itsellään ei ole mahdollista yöpymiseen joten sukellukset yöpymisineen hoidetaan veneellä. Cocos Islandsin saari ja sen kirkkaat vedet ovat jotain ainutlaatuista koko maailmassa. Täysin luonnontilassa pysytellyt alue on saanut kehittyä ilman ulkopuolisia paineita ja se näkyy merielämän määrässä ja sen erikoislaatuisessa harmoniassa, joka välittyy myös herkistyneessä tilassa olevalle sukeltajalle. Saari ja alue kuuluvat Unescon maailman perintö-listalle.

Merielämä on alueella runsasta ja se onkin luultavasti paras kohde maailmassa hai-sukeltamiseen. Tulet luultavasti törmäämään ainakin maailman suurimpaan kalaan eli valashaihin sekä alueella parveileviin vasarahaihin. Jälkimmäisiä on luultavasti paikalla enemmän kuin tarpeeksi ja lisäksi sukeltajia hemmotellaan delfiineillä, rauskuilla, kilpikonnilla, ankeriailla ym. vaikuttavilla vedeneläjillä. Dirty Rock on "se" paikka, jossa nämä kaikki tuntuvat viihtyvän oikein mainiosti.

Kuiva kausi ajoittuu tammikuusta huhtikuuhun ja vaikka alueella sataa paljon, se ei vaikuta juurikaan näkyvyyteen vedessä.



*****

VÄLIMERI, MALTA - Sukelluskohde Euroopassa

Yksi välimeren parhaista (ellei se paras) ja monipuolisimmista sukelluskohteista. Saari sijaitsee välimeressä juuri Italian alapuolella joten kulkuyhteydet ovat varsinkin Sisiliasta. Lentoliikenne Maltalle on kohtalaisen vilkasta.
 
 
VARAA HOTELLI

Sijaintinsa puolesta Malta on erinomainen valinta sukelluskohteeksi ja paikan ollessa toisen maailmansodan aikaan varsin strategisella paikalla, on paikalle jäänyt esim. hylkysukeltajille ja sotahistoriasta kiinnostuneille ainutlaatuiset sukelluskohteet. Siistit riutat, kirkkaat vedet ja kuuluisat luolat (Gozo) saavat kokeneemmatkin räpyläjalat ja sammakkomiehet palaamaan Maltalle. Hintataso Maltalla on melko korkea eli Suomen tasoa.

Sää sukellusalueilla on lämmin ja vedet eivät talveksikaan muutu liian kylmiksi. Sukeltamisen estäviä, vaarallisen voimakkaita merivirtauksia ei esiinny, joten jo turvallisuuden puitteissa kohde suosii sukeltajaa. Rannat sopivat erinomaisesti snorklaukseen jos laitesukellus ja avomerellä veneily ei inspiroi.

Eläimistö ja kasvillisuus Maltalla on erittäin runsasta joten ällisteltävää ja ihmetyksenaiheita riittää vaativammallekin sukeltajalle. Barracudat, mustekalat ja vaikkapa keihäsrauskut ovat uljasta nähtävää. Edellämainittujen lisäksi löytyy vielä lukemattomia mielenkiintoisia lajeja ankeriaista ja Pietarinkaloista, aina värikkäisiin pikkukaloihin.

Online-matkavaraukset Maltalle


VARAA HOTELLIT:
Sliema hotellitarjonta ja hotellivertailu
Saint Julians: Paras Hotellihaku
Valletta hotellit tarjouksineen


New Openworld Foundation järjesti maailmanlaajuisen äänestyksen, jolla valittiin uuden maailman 7 ihmettä. Äänestystapaa on kuitenkin laajalti kritisoitu, sillä jokainen sai äänestää yhdesti ilmaiseksi mutta sai lisämaksusta lisää ääniä. Esimerkiksi Brasilia tunnetusti kampanjoi voimakkaasti Kristuspatsaansa puolesta ja kehoitti ihmisiä ja matkailijoita käymään äänestämässä Rio De Janeirossa sijaitsevaa järkälettä. Äänestys selkeästi suosi maita, jossa ihmisiä on paljon kuten juuri brasiliaa ja kiinaa. Tulokset julkistettiin 07.07.2007 Lissabonissa. Tässä ovat tämän hetken seitsemän ihmettä, joista jokainen on varmasti nähtävyytenä ainutlaatuinen.
 
ILMAISTUOTTEET 

1. Chichen Itza-Mexico

Jukatanin niemimaalla Meksikossa sijaitseva Maya-intiaanien temppelialue Chichen Itza oli sekä kaupan että politiikan keskus ja yli tuhannen vuoden ajan se toimi mm. tärkeänä pyhiinvaelluskohteena. Sanotaan, että paikkaa rasittivat kapinat ja toisten tulkintojen mukaan paikkaa hämmensi enemmänkin eri kansojen sekoittuminen keskenään. Joka tapauksessa paikan poliittinen tukiranka ja vahvuus mureni. Espanjalaiset valloittivat paikan 1500-luvulla ja vaikka Mayat onnistuivatkin häätämään valloittajat, oli paikka pian viidakon armoilla. 1900-luvulla paikka entisöitiin.

Tärkeimpiä nähtävyyksiä alueella ovat, Kukulcanin pyramidi eli El Castillo, Cenote Sagrado-uhrilähde ja esim. Juego De Pelota eli muinainen pallokenttä. Osa rakennuksista on edelleen piilossa viidakossa. Meksikossa vierailijalle paikka on ehdoton käyntikohde ja maailman seitsemän ihmeen joukkoon nimeäminen herättää varmasti matkailijavirran ennätyslukemiin.

Meridanin ja Cancunin välissä sijaitseva temppelialue on vilkkaasti liikennöidyn tien välillä joten paikalle pääseminen joko autolla tai bussilla.

Suomesta matkoja paikalle järjestää Travellink ja Finnmatkat. Muidenkin matkatoimistojen tarjontaa kannattaa seurata sillä paikan suosio kasvaa edelleen.


Etsi
halvimmat Lennot ja Hotellit

*****

2. Kiinan Muuri -Kiina

Kiinan muuri rakennettiin suojelemaan kiinaa barbaarien hyökkäyksiltä ja sen rakentamisen aloitti aikoinaan seitsemän "osavaltiota" jotka jokaiset rakensivat muureja ja vartiotorneja omia rajojaan suojaamaan. Vuonna 221 eaa. Qin Shi Huang yhdisti Kiinan ja myös eri osavaltioille kuuluneet muurinpätkät yhdeksi kuningaskunnaksi. Myöhemmin ensimmäinen keisari jatkoi muurin pidentämistä ja pohjoisten Mongolien pelossa muuria jatkettiin edelleen aina 1400-luvulle asti, josta sen silloinen muoto ja rakenne on säilynyt tähän päivään saakka. Maailmanperintölistalle muuri lisättiin vuonna 1987 ja pituutta massiiviselta rakennelmalta löytyy yli 6000 kilometriä.

Matkailija tarvitsee kiinaan viisumin.

Suomesta valmiita matkoja muurille ja kiinaan järjestää ainakin TEMA-matkat, AREA ja Kilroy Travels.

Etsi halvimmat Lennot ja hotellit


*****


3. Kristus-Patsas- Rio De Janeiro, Brasilia

Suomesta matkoja järjestää lähes jokainen matkatoimisto:
Area, Ebookers, Kilroytravels, Tjäreborg ym.

Etsi halvimmat Lennot ja hotellit

Alkuperäinen ehdotus patsaan pystyttämiseksi tehtiin jo 1850-luvulla, mutta prinsessa Isabel ei asiasta innostunut koska Brasiliasta tuli tasavalta ja kirkko erotettiin valtiosta. Toinen ehdotus patsaan rakentamisesta tehtiin vuonna 1921 ja järjestettiin "monumenttiviikko", jonka aikana kerättiin lahjoituksia patsasta varten. Patsaan peruskivi muurattiin 4. huhtikuuta 1922. Nykyään Corcovadon vuorella seisova yli 30 metriä korkea "Christ the redeemer" on yksi maailman tunnetuimmista patsaista, jonka juurella vierailee vuosittain laumoittain turisteja joka puolelta maapalloa.

Elämä Rio De Janeirossa keskittyy rannoille ja sen läheisyyteen. Kuuluisimmat rannat lienevät eksoottiset ja susitut Copacabana ja Ipanema. Yksi suurimmista matkailuvalteista lienee kuitenkin 40 päivää ennen pääsiäistä käynnistyvät, maailmankuulut sambakarnevaalit. Tapahtuma on uskomaton sekoitus Brasilialaisia sambarytmejä ja loistokkaita pukuja, joita paikalliset tanssikoulut kilvan esittelevät haltioituneelle yleisölle. Juhlat tarkoittavat paaston alkua ja tapahtuma kestää kiihkeiden rytmien paukkeessa neljä päivää.



*****


4. Rooman Colosseum -Roma, Italia

Maailman kuuluisin amfiteatteri Colosseum, sijaitsee aivan rooman keskustassa ja sen rakentaminen aloitettiin jo vuonna 70-72 jaa. Se pysyi käytössä lähes 500 vuotta ja se toimi näyttämönä Gladiaattoreille ja muille spektaakkeleille kuten eläinten metsästyksille, rikollisten teloituksille ja mytologiaan perustuville näytelmille. Pystyttiinpä areena jopa täyttämään vedellä, jotta voitiin näytellä meritaisteluja. Paikkoja Colosseumilla oli 45 000 -50 000 katsojalle. Nykyään Colosseum on italian ehkä tunnetuin nähtävyys ja nykypäivään asti säilynyt esimerkki Roomalaisesta arkkitehtuurista.

Matkoja ja lentoja Roomaan
löytyy jokaisesta matkatoimistosta ja lentoyhtiöstä, kuten Finnmatkat, TEMA-matkat, Travellink, Aurinkomatkat jne. Hintavertailuja kannattaa tehdä sillä sinnikäs tarkkailija lähtee lomalle eritäin halvalla.

Lennot ja hotellit (Rooman hotellivalikoima) löytyvät niin ikään helposti ja valinnan varaa piisaa. Yleisesti ottaen roomaan pääsee suomesta edullisesti.

*****

5. Machu Picchu -Peru

Yksi maailman kuuluisimmista nähtävyyksistä. Inkojen kadonneeksi kaupungiksi ristitty, andien rinteille rakennettu kaupunki on yksi Inkojen valtakauden vaikuttavimmista jäänteistä. Machu Picchun rakentaminen alkoi 1440-1470 ja se koostui lähinnä temppeleistä ja asuintaloista. Kaupungin ihmiset koostuivan enimmäkseen naisista, lapsista ja papeista. Rakentamisen sanotaana aloittaneen Pachacuti Inca Yupanqui -inka hallitsija. Erikoista kaupungissa on se, että vaikka espanjalaiset valloittajat eivät sitä koskaan löytäneet, se hylättiin juuri Espanjalaisten saapumisen aikoihin. Yhden tulkinnan mukaan Isorokko levisi kapunkilaisiin, tappaen puolet koko väestöstä. Vain muutaman ihmisen väitetään tienneen koko kaupungista, joten se unohtui nopeasti ja pysyi piilossa aina vuoteen 1911.

Vuonna 1911, Yalen yliopiston professori Hiram Bingham etsiskeli viimeistä suurta inkalinnoitusta Vilcabambaa. Mies kuitenkin törmäsi Machu Picchuun, jota luuli Vilcabambaksi. Mies kirjoitti paikasta kirjan ja anasti suuria määriä arvokkaita inkaesineita oman maansa museoon, joita Peru on viimeaikoina vaatinut palautettaviksi. Maailmanmaineeseen Machu Picchun nosti National geographicin siitä tekemä artikkeli, vuonna 1913.nykyään


Suomesta Peruun pääsee valmiissa paketissa AREAlta ja Travellinkiltä. Muut matkatoimistotkin kannattaa tarkastaa, sillä kohteita lisätään jatkuvasti.


HOTELLIT MACHUPICCHULLA

Pelkät lennot löytää lentoyhtiöiden hakukoneilla, mutta reittiä kannattaa miettiä, sillä maitse matkustaminen etelä-amerikassa on halpaa...




*****

6. Petran Kalliokaupunki -Jordania

262 km päässä Ammanista sijaitseva, kallioon hakattu punainen kaupunki sijaitsee lähes läpipääsemättömän kivivuoriston syleilyssä. Muinaisten Nabatealaisten hiekkakiveen hakkaama kaupunki pysyi salaisuutena aina vuoteen 1812, jolloin Sveitsiläinen tutkimusmatkailija Johann Ludwig Burckhardt löysi sen. Petra on tunnettu seiniin hakatuista kuningashaudoistaan ja tärkeää osaa näytellystä, paineella toimmivasta vesiputkisysteemistään. Petra toimi aikoinaan mm. kaupankäynnin keskuksena ja välietappina karavaaneille. Roomalaiset valloittivat Nebatean vuonna 106 jaa ja siitä tuli rooman valtakunnan provinssi. Myös ristiretkeläiset tuhosivat ja ryöstivät kaupungin hautoja. Useat maanjäristykset ovat myös vaurioittaneet Petraa vuosien saatossa.

Vielä tänäkin päivänä kaupungista on tutkimatta suurin osa, mutta useat arkeologiryhmät työskentelevät alueella valottaen jatkuvasti lisää paikan historiaa. Paikasta tehdään myös turisteille helpommin lähestyttävää kohdetta.
Petra liitettiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1985.

Suomesta retkiä ja matkoja Petraan järjestää ainakin Travellink,
Tjäreborg ja Kilroy Travels



7. Taj Mahal -Intia

Agrassa, Intiassa sijaitseva Taj Mahal on yksi maailman kauneimmista rakennuksista ja sen rakennutti rakastunut Shah Jahan muistoksi synnytyksessä kuolleelle vaimolleen. Palatsi on suurimmaksi osaksi rakennettu marmorista ja muista kallisarvoisista kiviaineksista ja silmiähivelevän palatsin hinta nykyrahassa mitattuna olisi jotain uskomatonta. Keisari aikoi rakennuttaa itselleen samanlaisen, mutta mustan, muistomerkin joen vastarannalle. Tämä hanke kuitenkin tyrehtyi kun hänen jälkikasvunsa ryhtyivät taistelemaan vallasta ja viskasivat ukkopahan tyrmään. Taj Mahal on ansainnut ehdottomasti paikkansa maailman seitsemän ihmeen joukossa ja on lähestulkoon uskonnollinen kokemus. Paikka kannattaa tarkastaa myös illalla ja pysytellä paikalla niin kauan kuin jaksaa... Paikalliset usgovat myös, että alueella vierailu lisää hedelmällisyyttä.

Suomesta Taj Mahalille reissuja järjestää ainakin Finnmatkat. Lentoja Intiaan löytyy pilvin pimein suurimpien lentoyhtiöiden ja matkantarjoajien listoilta. Kiertomatkoja Intiaan löytyy ainakin AREAlta,
Tjäreborgilta ja Kalevatravelilta

Agran hotellit vertailussa



******

Halutuimmat Sukelluskohteet Maailmalla - Hurjaa

Maailma on vielä pullollaan upeita sukelluskohteita ja niitä löytyy vähän joka kolkasta. Oikean paikan seulominen, seuraavaa sukellusreissua suunnitellessa, voi olla haastavaa. Listasimme tänne halutut ja helpohkosti saavutettavat sukelluskohteet ympäri maapallon. 
 

HYÖTYVINKKAAJA
Ilmaisasiat tulivat jälleen jakoon: ILMAISTUOTTEET on säkkikaupalla joten ota ne kaikki!


Egypti- Punainen meri 

Monille matkailijoille punaisen meren rannoilla sijaitseva Egypti ei ensimmäisenä tuo mieleen sukelluskohdetta, saatikka sitten laadukasta sellaista. Matkailijoiden keskittyessä Pyramiideihin ja alueen kiehtovaan historiaan, tietävät sukeltajat kuitenkin paikan olevan paljon muutakin... lue kohdekuvaus


Phuket -Thaimaa

Etelä Thaimaassa sijaitseva Phuketin saari ja sen lähiympäristön pienemmät saaret luokitellaan yhdeksi maailman kauneimmista ja parhaista sukelluskohteista. Andaman meressä sijaitseva kohde on jo vuosia ollut sukelluksesta kiinnostuneiden matkakohde numero yksi. Etelän helmeksi nimetty paikka on...Lue kohdekuvaus
*****

Great Blue Hole -Belize

Vuonna 1997 maailman perintö-listalle liitetty, maailman toiseksi suurimman valliriutta, Lighthouse Reef Atollin vesissä sijaitseva Great Blue Hole on yksi maailman näyttävimmistä sukelluskohteista. Tämä vedenalainen syvänne sijaitsee noin 2 tunnin venematkan päässä Belizen rannikolta ja nykyään sinne järjestetään sukellusreissuja päivittäin. Tunnetuksi paikan teki Jacques Cousteau...Lue kohdekuvaus
*****

Great Barrier Reef- Queensland, Australia

Maailman suurin koralliriutta -kokonaisuus, joka koostuu lähes 3000 yksittäisestä riutasta ja se valittiin maailman perintö -listalle vuonna 1981. Riutta sijaitsee Queenslandin rannikolla, koillis-Australiassa ja tarjoaa uskomattomat puitteet sukeltajille, jokaiseen makuun. Se onkin ehdottomasti yksi maailman suosituimmista...Lue kohdekuvaus
*****

Malta -Välimeri

Yksi välimeren parhaista (ellei se paras) ja monipuolisimmista sukelluskohteista. Saari sijaitsee välimeressä juuri Italian alapuolella joten kulkuyhteydet ovat varsinkin Sisiliasta hyvt. Lentoliikenne Maltalle on kohtalaisen vilkasta. Sijaintinsa puolesta Malta on erinomainen valinta sukelluskohteeksi ja paikan ollessa toisen maailmansodan aikaan...Lue kohdekuvaus
*****

Cocos Island -Costa Rica
Itäisellä tyynellämerellä sijaitseva Cocos Island on maailman suurin täysin asuttamaton paratiisisaari. Se sijoittuu itäiselle tyynellemerelle ja kuuluu Costa Ricalle. Saarella itsellään ei ole mahdollista yöpymiseen joten sukellukset yöpymisineen hoidetaan veneellä. Cocos Islandin saari ja sen kirkkaat vedet ovat jotain ainutlaatuista koko maailmassa. Täysin...Lue kohdekuvaus
*****

Protea Banks -Etelä-AfrikkaProtea Banksia pidetään yleisesti maailman ehdottomaan parhaimmistoon kuuluvana Hai-sukelluskohteena. Protea Banks on uniikki riuttakokonaisuus, joka kulkee pitkin Kwa-Zulu Natal rannikkoa ja sijaitsee n. 8 km päässä Shelly Beachilta ja se ei välttämättä sovi ihan ensikertalaisille, ainakaan omatoimiseen harhailuun. Paikalla pätee yleensä 20 tehdyn sukelluksen nyrkkisääntö. Vedessä... Lue kohdekuvaus
 
Valmiit sukellusreissut Suomesta:TÄSTÄ